5/6/2024 SuojajännitysItselläni todettiin teini-iässä selän skolioosi, koska yläselkäni oli taipunut sekä eteenpäin, että sivuttain mutkalle. Teini-iästä asti olen myös ollut todella kova jännittäjä ja nyt kymmenien vuosien itseni ja jännityksieni työstämisen jälkeen olen todennut, että ei minulla koskaan ole ollut skolioosia. Selkäni on suoristunut iän, lihashuollon, lihastreenin ja jännitysten purun myötä lähes normaaliksi. Edelleen hartiat kääntyvät eteenpäin, alaselkä on vähän notkolla ja yläselkä muuttuu kyttyräksi stressin ollessa korkealla, mutta suoristuvat lähes normaaleiksi, kun saan purettua stressijännityksen pois. Selän asentoa olen korjauttanut mm. Kiropraktikolla, Rosen-terapialla, vyöhyketerapialla, TRE:llä, kraniosakraaliterapialla, energiahoidoilla, jäsenkorjaajalla, hieronnalla, jujutsulla ja joogalla ja kaikki nämä ovat pikkuhiljaa työstäneet suojajännityksiä pois ja korjanneet selän asentoa sekä tehostaneet elimistön terveyttä. Olen myös muuttanut ruokavaliotani suolistoa ja fysiologiaa tukevaan suuntaan, jolloin kehoni on mahdollista puhdistaa itseään kuona-aineista ja toimia sillä tavalla, kuin se on luotu toimimaan. Suojajännityksien purkuun on auttanut yhtäläisesti myös psyykkisen puolen treenaaminen. Suojajännitykset aiheutuvat alun perin yleensä turvattomasta ympäristöstä lapsuudessa tai siitä, että ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi, eikä saa tarvitsemaansa tukea tunteiden käsittelyyn ja säätelyyn. Mitä herkempi lapsi, sitä enemmän hän tarvitsee tukea ja rauhaa käsitellä tunteita. Lapset alkavat jännittää kehoaan n. 7-vuotiaina, mutta esim niskanikamien tai lantion jännitykset voivat aiheutua jo ennen syntymää olevasta asennosta tai synnytyksessä aiheutuneista kehonvääntymistä. (Lue aiheesta lisää vauvojen hoitoa koskevasta blogitekstistäni.) Psyykkisiä suojajännityksistä voi purkaa myös perhekonstellaatio-terapialla tai hypnoosilla. (Lue perhekonstellaatio blogitekstistä aiheesta lisää.) Nämä hoitomuodot ovat itsessään myös energiahoitoja, joissa paranee samalla koko perhesysteemin jännityksiä ja ylisukupolvisia traumoja. Itseltäni perhekonstellaatiot ovat poistaneet suuren määrän lantion jännityksiä tai ainakin mahdollistaneet niiden avaamisen helpommin. Monilla asiakkaillani on kehojännityksiä, joihin he eivät ole saaneet pitkäkestoista apua mistään hoitomuodoista, vaan kehojännitykset ovat saattaneet hellittää hetkeksi ja palautuneet hetken päästä takaisin. Tällöin on kyse suojajännityksestä, jossa keho yrittää suojella itseään liian voimakkailta tunteilta, joita ei pysty käsittelemään ja näin pitää itsensä turvassa. Tästä syystä vanhemmilla on valtava vastuu lastensa tunteiden käsittelystä ja siitä, että osaa olla tukena ja pitää kodin turvallisena paikkana näyttää ja käsitellä tunteitaan. Ei mikään maailman helpoin tehtävä, jos omat vanhemmatkaan eivät ole sitä osanneet opettaa. Puhumattomuus ja asioiden hyssyttely ovat ehkä pahimpia suojajännityksien luojia, toiseksi pahimpia ovat liikkumattomuus ja staattiset työasennot, jotka ylläpitävät näitä jännityksiä. Piilotetut tunteet patoutuvat kehoon ja pysyvät siellä niin kauan, kunnes henkilö itse tuntee olonsa tarpeeksi turvalliseksi käsitelläkseen ne pois. Tässäkin tapauksessa nykyinen mieheni on ollut paras terapeuttini, luomalla minulle turvallisen kodin, jossa olen saanut purkaa suojajännityksiä itkemällä ja joskus raivoamalla. Hän on myös auttanut minua huomaamaan, missä kohtaa suojajännitykseni ohjaa minua käyttäytymään hölmösti, kuten esim silloin kun lamaannun stressin alla tai reagoin johonkin asiaan suuttumalla, kun sen saman asian olisi voinut hoitaa puhumalla. Opettelen edelleen puhumista. Asioiden sanominen ääneen voi joskus olla äärettömän vaikea asia. Tällaisesta jännitystenpurku työskentelystä paras näkemäni dokumentti on The Work Linkki Vimeoon: https://vimeo.com/366390605. Videota ei enää löytynyt Areenasta eikä youtubesta. Tässä Vimeon videossa on hollanin tekstitys, mutta puhuttu englanniksi. Dokumentti näyttää, kuinka törkeitä rikoksia tehneet vangit käyvät ryhmäterapiassa, jota ohjaa toiset vangit. Terapian tarkoituksena on auttaa uusia vankeja, joiden on mahdotonta ilmaista omia tunteitaan. Tunteiden purku ja puhuminen turvallisessa ympäristössä on tehokkain tapa purkaa tunnelukoista aiheutuneet kehojännitykset. Hieronnoilla ja muilla hoitomuodoilla pystytään avaamaan jännityksiä asteittain ja verrattaen hitaasti. Tätä tosin nopeuttaa se, jos henkilö itse on valmis käsittelemään omia tunteitaan. Kuten dokumentista huomaa, niin leuat on useimmiten se kehonosa, jossa pidämme suuren määrän jännitystä lukossa. Toinen paikka on pallean kiristyminen, joka estää vapaan hengityksen. Leukojen rentoutus ja syvä vatsahengitys laukaisevat jo monia suojajännityksiä. Näitä ohjataan tekemään monilla joogatunneilla ja hengitysharjoitus tunneilla. “Kun meidän on vaikea tuntea yhteyttä kehoomme ja kehotuntemuksiimme, saatamme olla yhteydessä kehomuistoon ajalta, jolloin kehoyhteyden tunteminen oli turvatonta.” -Kaminun Itselleni uusi tuttavuus suojajännityksien purkuun oli Unikulman Steadybody maadoittavat lakanat, jotka maadoittavat kehosta liikajännityksiä pois. Ne purkavat päivän mittaan kehoon kertyneitä suojajännityksiä ja tehostavat kehon nesteenkiertoa ja kuonanpoistoa. Mieltä mullistava tapa hoitaa kehoa kokonaisvaltaisesti sekä fyysistä että henkistä puolta. Ensimmäisenä yönä laitoin sänkyyn vain aluslakanan ja tyynyliinan, koska myyjä varoitteli tehokkaasta nesteenkierron nopeutumisesta sekä kehon kuumenemisesta, jos ottaa heti alkuun myös pussilakanan käyttöön. Itselläni ei tuota vessassa hyppäämisen tarvetta ensimmäisenä yönä tullut, eikä oikeastaan muutakaan isompaa reaktiota. Nukkumaan mennessä keho alkoi hienovaraisesti sätkiä ja täristä jännityksiä pois, joten kyllä lakanoista selkeästi sai maadoittavan hoidon. Toisena yönä otin käyttöön myös pussilakanan, koska halusin kokea isomman maadoittavan reaktion. Ja sitä kyllä tapahtui. Jo viikon sisään heräsin aina 2:30-3:00, joka kiinalaisen lääketieteen mukaan kertoo maksan aktiivisesta toiminnasta. Heräsin aina siihen, että minulla oli todella kuuma ja iso vessahätä. Viikon nukuttuani huomasin, että minulla oli myös päivisin todella lämmin. Lämpimämpi kuin normaalisti, eli jotkin fysiologiset prosessit todellakin tehostuivat lakanoiden käytön jälkeen, kuten nesteenkierto ja lämmönsäätely, jotka yhdistän munuaisiin ja maksan toimintaan. Eli tärkeisiin elimiin kuonanpoiston, immuunipuolustuksen ja monen muun tärkeän elintoiminnon osalta. Kahden viikon jälkeen huomasin, että kehoni alkoi reagoida todella voimakkaasti myös asiakkaiden kehojännityksiin. Eli toimin maadoittavana kanavana myös heille. Tämä näyttäytyi niin, että aina kun koskin asiakkaassa sellaista kohtaa, jossa hänellä oli suurin jännitys aloin itse hikoilla voimakkaasti. Hiki virtasi kasvoillani ja siihen riitti, kun vain pidin käsiä asiakkaan tukossa olevan kohdan päällä. Kahden viikon käytön jälkeen otin vanhat tavalliset lakanat takaisin käyttöön ja ensimmäisenä yönä tuntui siltä, että oli melkein kylmä, kun aloin nukkua. Ero oli niin huomattava maadoittavien ja tavallisten lakanoiden välillä. Mieheni kokemus maadoittavista lakanoista oli hieman erilainen kuin minulla. Hänellä ei ole samanlaista määrää suojajännityksiä kuin itselläni, joten hän kertoi nukkuneensa sikeämmin kuin pitkään aikaan. Maadoittavien lakanoiden käyttö lisäsi myös todentuntuisten unien määrää. Me molemmat näimme todella outoja unia. Mekaniikka, miten lakanat maadoittavat, tapahtuu niin, että kehosta indusoituu jännitysenergia lakanoissa oleviin käämeihin. Käämit muuttavat kehon jännitysvarauksen lämpöenergiaksi. Sama toimintaperiaate kuin induktioliedessä, jossa itse liesi ei kuumene. Unikulman Steadybody-lakanoihin on kudottu hiilikuitulankaa ruutukuviona, jossa aina yksi ruutu on yksi käämi. Käämit oikosuljetaan joka ruudun kohdalla, jolloin hiilikuitukäämiin siirtyvä varaus muuttuu lämmöksi. Eli kehosta välittyvä sähkö otetaan talteen lakanan lankoihin, joissa se muuttuu lämmöksi. Joka toinen lanka kiertää myötäpäivään ja joka toinen vastapäivään, jolloin indusointi on hyvin tehokasta. Jolloin lakanat ovat sitä lämpimämmän tuntuiset, mitä enemmän ihminen on jumissa. Ensimmäiset yöt ovat yleensä kuumimmat, mutta rentoutuminen tapahtuu nopeasti. Tämän jälkeen verisuonet pysyvät paremmin auki ja lakanat tuntuvat vain erittäin rentouttavilta. Tarkastele lakanoita lähemmin Unikulman sivuilla: https://unikulma.fi/collections/lakanat
Maadoittumista voi treenata myös ilman apuvälineitä, mutta se vaatii keskittymistä ja harjoittelua. Aluksi myös aktiivista opettelua, koska tämä on taito, joka on aluksi vaikeaa varsinkin hyvin jännittyneille henkilöille. Monissa budolajeissa tämä harjoitus opetellaan jo ensimmäisellä oppitunnilla. Maadoittuaksesi, sinun pitää seisoa tasaisesti molemmilla jaloilla, ryhti ja kehon painopiste mahdollisimman hyvin jalkojen päällä. Ota sellainen seisomisasento, jossa sinusta tuntuu mahdollisimman tasapainoiselta ja sellaiselta, että kukaan ei voi sinua tönäistä nurin. Tämä on kohta yksi. Kohta kaksi on se, että pudotat painopisteen ja hengityksen alas jalkoihin ja vatsaan, jolloin asento muuttuu entistä tukevammaksi eikä helposti horju. Kehosi tuntuu painuvan kohti maata ja tuntuu raskaalta nostaa ylös. Tarkistaaksesi, onko asentosi maadoittava, pyydä ystävääsi kevyesti tönäisemään sinua. Jos horjahdat, tiedät, että asennossa on edelleen korjaamisen varaa. Asennon tulisi olla sellainen, että kukaan ei voi sitä horjuttaa. Tällöin kehosi alkaa maadoittaa itseään. Tärkeintä on laitaa ajatus alas. Joka tarkoittaa sitä, että paino, hengitys ja ajatus on suunnattu alaspäin kohti maata ja maan alle. Voidaan puhua energeettisten juurien kasvattamisesta. Omasta kokemuksestani voin kertoa sen verran, että jos olen todella jännittynyt ja jalkani tukossa, niin tämä harjoitus vaatii paljon aikaa. Aluksi harjoitusta tehdessäni jalkani tai polveni saattavat alkaa hallitsemattomasti täristä ja tukevasti seisominen on mahdotonta. Tukevasti seisominen onnistuu, kun jalat ovat tärisseet niitä tukkivat jännitykset pois. Myös selkään ja pakaroihin saattaa tulla erilaisia tuntemuksia, jos tukokset alkavat sieltä asti. Huomaa, että tämä on vain yksi kokemus ja yksi esimerkki. Eri henkilöt erilaisine ongelmineen kokevat tämän omalla tavallaan riippuen heidän lähtökohdistaan. Toisille tämä on yhtä helppoa kuin käveleminen ja toisten pitää harjoitella pitkään, jotta saavat edes ajatuksesta kiinni, mitä heidän pitäisi yrittää tehdä. Yhteenvetona miten itse voit parhaiten vaikuttaa omiin kehojännityksiin voisin oman kokemukseni perusteella tehdä seuraavanlaisen listan.
“Silloin kun totumme kiireeseen ja tehokkaaseen suorittamiseen, vauhdin hidastaminen tuntuu hermostossamme epämiellyttävältä. Jos kiire on normaali olotila, vapaa-aika tuntuu epämiellyttävältä. Jos ahdistus on normaali olotila, rauhoittuminen tuntuu epämiellyttävältä. Jos ylivireys on normaali olotila, rauha tuntuu epämiellyttävältä. Jos jännitys on normaali olotila, rentoutuminen tuntuu epämiellyttävältä. Jos emotionaalinen tunnottomuus on normaali olotila, tunteet tuntuvat epämiellyttäviltä. Jos hiljaa oleminen on normaali olotila, itsensä ilmaiseminen tuntuu epämiellyttävältä. Jos välttely on normaali olotila, paikalle ilmaantuminen tuntuu epämiellyttävältä.” “Korjaamalla hermostomme tilaa, voimme luoda yhteyden itseemme, ennemmin kuin elää jatkuvassa itsensä suojaamisen tilassa."
“Hermoston kieli ei ole sanat vaan tuntemukset. Meidän pitää oppia kuuntelemaan oman kehon tuntemuksia.”
Hermopinteistä kertovat vauvan asentomuutokset ja liikerajoitteisuus, toispuoliset kireydet sekä vatsaongelmat. Hermopinteet voivat aiheuttaa kuukausia kestäviä kipuitkuja. Vauvojen oloa voidaan helpottaa vyöhyketerapialla, jossa käsitellään koko kehoa, sen hermostoa, verenkiertoa, kalvorakenteita, lihaskireyksiä sekä kokonaisvaltaisesti kaikkia kehon toimintoja. Esimerkiksi ennen syntymää pitkä laskeutumisvaihe tai pään virheasento synnytyskanavassa aiheuttavat niskanikamiin ja hartioihin jännitystiloja. Imukuppi synnytys koettelee kaularankaa, kiristää aivokalvoja ja koko kehon kalvorakenteita. Äidin jännittynyt keho sekä omat tunteet vaikuttavat vauvan oloon ja jännityksiin. Vauva on vatsassa ns. äidin kehon ja tunteiden jatke. Mitä äiti tuntee myös vauva tuntee. Sama yhteys on edelleen olemassa syntymän jälkeenkin, jonka voi huomata siitä miten lapsi hermostuu tai on jännittynyt jos äiti hermostuu tai on jännittynyt. Vauvan hyvinvoinnille on tärkeää, että äidin mielen lisäksi myös äidin lantio olisi rento, eikä siinä olisi jännityksiä tai virheasentoa. Äidin rangan kiputilat vaikuttavat hermostoon ja hermosto vaikuttaa kohtuun ja munasarjoihin. Lantion virheasento ylläpitää hermoston jännitystä sekä voi aiheuttaa vauvalle puristusta ja kehojännityksiä. Äidin lantion virheasennosta kertoo esimerkiksi se, että vatsassa ollessaan vauvalla on usein hikka. Tämä voi aiheuttaa syntymän jälkeen pulauttelu ongelmaa, koska hikkaaminen kertoo, että vauvan pallea on tiukassa ja mahalaukun hermosto kireä. Hermosto ja pallea voidaan rentouttaa vyöhyketerapialla ja liiallinen pulauttelu vähenee. Vatsan hermoston ja pallean käsittely helpottaa myös vauvan röyhyttämistä ja parantaa nukkumista. Kireän vatsan tunnistaa myös siitä, että vauvan vatsa tuntuu kovalta eikä kylkikaaria erota vatsapeitteen alta. Äidin oloa voidaan helpottaa ennen synnytystä vyöhyketerapialla raskausviikosta 35 alkaen. Tällöin vauvan munuaiset ovat valmiit ja hän kestää äidin kehon prosessien muutokset sekä mahdollisen ennenaikaisen syntymän.
Lihas- ja hermokipuihin saa nopeasti avun vyöhyketerapiasta. Lihasjännitykset voivat johtua myös nestevajauksesta, joka johtuu mineraalien vähyydestä. Kehon nestetasapainoa on helppo korjata lisäämällä mineraalit juomaveteen esim käyttämällä elektrolyyttijauhetta päivittäin. Imettävien äitien kannattaisi käyttää elektrolyyttijauhetta joka päivä, koska se rentouttaisi lihaksia, vähentäisi ummetusta, parantaisi unenlaatua ja auttaisi vauvoja saamaan tarpeeksi mineraaleja maidon kautta. Ja samalla se helpottaisi myös vauvojen lihasjumeja ja parantaisi kehon toimintoja, kuten suolistoa ja hermostoa. Vauvan suoliston toiminnan analysoimiseksi hyvä mittari on kakka. Suolisto toimii normaalisti, jos kakkaa tulee 2-3 krt päivässä, se ei tule paineella, ei haise eikä ole vetistä. Suolisto ongelmat voivat johtua koliikista, huonosta peristaltiikasta (suolen liike, joka liikuttaa ulostemassaa) tai vauvan lantion jännitystilasta, joka estää suolistoa toimimasta normaalisti. Myös ihottumat ennen kaikkea suunalueella tai muualla kehossa kertovat suolisto-ongelmista. Vauvan suolisto-ongelmiin vaikuttaa myös perityt geenit, äidin ruokavalio, korvikemaidon käyttö sekä suoliston bakteerikannan kehitys. Koliikki-itku alkaa useimmiten klo 18:00 illalla, jolloin hermosto aktivoituu. Vyöhyketerapia auttaa myös koliikkioireisiin, parantaen suolen peristaltiikkaa, avaa vatsan hermostoa, parantaa vatsan suolahappotuotantoa, auttaa kehoa parantamaan tulehduksia, parantaa suoliston imeytyvyyttä ja kehon nestetasapainoa.
Vauvojen ongelmiin voi käydä kokeilemassa myös kalevalaista jäsenkorjausta, vauvahierontaa tai vaikka osteopatiaa tai kiropraktiikkaa. Näistä kuitenkin vain vyöhyketerapialla voidaan vaikuttaa suoraan kaikkiin elintoimintoihin ja saada tarkempaa diagnoosia hermoston ja elintoimintojen tilasta. Lähdetietoina käytin tekstissä kalevalaisesta jäsenkorjauksesta kertovaa kirjallisuutta sekä kahden pitkää vyöhyketerapeuttiuraa tehneen henkilön kokemukseen perustuvaa ja useita vuosia kerättyä tietoa. Älä jää yksin vauvasi kipuitkun kanssa vaan ota yhteyttä, niin voin auttaa sen minkä osaan ja jos en osaa, voin aina kysyä apua vyöhyketerapia kollegoilta. Apua saa aina. 9/7/2022 Perhekonstellaation voimaYksi suurimmista oivalluksista, joita mielestäni elämässä voi tulla vastaan, on se että kaikki liittyy kaikkeen. Kaikki on yhteydessä kaikkeen. Mitään ei tapahdu turhaan eikä ilman syytä. Kaikella on aina oma tarkoituksensa. Tarkoituksen taustalla on aina rakkaus. Vaikka teko olisi julma tai vaikka tapahtuma sillä hetkellä tuntuisi epäonnistumiselta tai epäoikeudenmukaiselta, niin suuremmassa kuvassa asiat pohjautuvat aina rakkaudesta johtuviin tekoihin. Tästä voi hankkia konkreettisen kokemuksen käymällä perhekonstellaatiossa. Jos sinulla esimerkiksi on käsittämättömiä jännityksen tai pelon aiheita tai jotkut asiat ahdistavat sinua, eikä sille ole mitään järkevää selitystä tai tunnet olevasi ulkopuolinen ilman pätevää syytä, voit saada selityksen tilanteellesi perhekonstellaation avulla. Perhekonstellaatiossa voit kysyä lähes mitä tahansa elämässäsi olevaa elämääsi vaikeuttavaa asiaa tai mieltäsi askarruttavaa pulmaa. Esimerkiksi “Miksi minusta tuntuu aina yksinäiseltä?”, “Miksi en menesty elämässä?” tai vaikka “Miksi minua jännittää toiset ihmiset?”. Kysymys voi olla mitä tahansa mikä liittyy sinun olemiseesi sosiaalisessa ympäristössä. No mikä se perhekonstellaatio oikeastaan on? Mitä siinä tapahtuu? Perhekonstellaatio on lähtöisin vanhasta Afrikkalaisesta tavasta käsitellä perheen sisäisiä ongelmia ja traumoja. Bert Hellinger lähti kehittämään Afrikkalaisten tapaa eteenpäin ja lopulta muodostui perhekonstellaatio, jossa yhdistyy Hellingerin valtava kokemus elämästä, eri terapioista ja Afrikkalaisista tavoista. Perhe on aina systeemi, joka on omanlaisensa rakkauden kenttä, jolla on suurin vaikutus ihmisen käyttäytymiseen ja itseluottamukseen, sekä luottamukseen muihin ihmisiin ja omaan elämään. Perhesysteemi on myös sukulinja, jossa esivanhempien ongelmat jatkuvat suvussa niin kauan, kun joku suostuu kohtamaan ne sellaisina kuin ne on. Eli näkemään totuuden ja vapauttamaan systeemin sisällä olevan epätasapainon. Esivanhempien lisäksi perhesysteemiin kuuluvat myös entiset aviopuolisot , unohdetut perheenjäsenet sekä kuolleet perheenjäsenet. Ja kaikki he vaikuttavat edelleen ihmisen elämään ja tunteisiin, niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin. Perhekonstellaatio muodostuu ohjaajasta, asiakkaasta, edustajista ja katsojista. Edustajia voi olla useampia. Ohjaaja ohjaa konstellaation kulkua, pyytämällä asiakasta kysymään itseään askarruttavan kysymyksen ja valitsemalla edustajista henkilön, joka edustaa konstellaatiossa asiakasta itseään. Edustajan valinta ei koskaan ole sattumaa, vaan edustajaksi valitulla on yleensä jotain yhteistä edustamansa asian kanssa ja samalla edustaja saa myös itse apua omiin asioihinsa toimiessaan edustajana. Asiakkaan valinta perustuu tunteeseen, kuka olisi hänen mielestään sopiva henkilö edustamaan häntä itseään. Jo tässä vaiheessa rakkauden kenttä toimii tuoden yhteen edustajan ja hänen edustamansa henkilön. Riippuen kysymyksestä, asiakas valitsee edustajista myös esimerkiksi äitinsä tai isänsä tai jonkin muun asian, joka voi olla abstraktikin, kuten raha tai jännitys. Sen jälkeen asiakas asettelee valitsemansa edustajat eteensä sellaiseen kuvioon, kuin itse näkee, missä suhteessa ne ovat toisiinsa. Tämän jälkeen ohjaaja antaa edustajien luvan antautua rooleihinsa, jonka jälkeen koko homman taikuus tapahtuu. Edustajat alkavat tuntea edustamiensa henkilöidensä tunteita ja tuntemuksia. Itsekin edustajana toimineena, voin kertoa kokemuksesta, että tunteet ovat todella aitoja ja ne tulevat aikojen takaa hyvin elävinä. Sen jälkeen edustajat alkavat käyttäytyä sillä tavalla, joka parhaiten antaa vastauksen kysyjän kysymykseen ja selventää asian syvällisempiä taustoja. Tämän jälkeen ohjaaja seuraa tilanteen kehittymistä ja tuo uusia edustajia tarpeen mukaan, riippuen siitä, kehen tapahtumat viittaavat. Kuten esimerkiksi äidin äitiin tai isän isään. Jolloin päästään näkemään, minne koko ongelman juuret oikeastaan ylettyvät. Jos konstellaatioon osallistuu iso porukka edustajia, voidaan konstellaatiota toteuttaa monia sukupolvia taakse päin. Tässä tapauksessa auttaa, jos tuntee historian tapahtumia, kuten sotien ajankohtia ja sen ajan kulttuuria ja politiikkaa. Näistä yleensä kokenut ohjaaja on hyvin perillä. On myös hyvä itse selvittää omia taustojaan ennen konstellaatioon osallistumista. Onko suvussa kuolleita lapsia, alkoholismia, mielisairauksia, hylkäämisiä, eroja tai muuta traagista, kuten sodat ja köyhyys. Suuri perhesysteemiä epätasapainottava tekijä esimerkiksi on se, jos joku systeemiin kuuluva henkilö on suljettu perheen ulkopuolelle. Myös konstellaation katsojilla on iso rooli konstellaatiossa. He toimivat tapahtuman todistajina ja voivat samalla käydä läpi itselle kolahtavia asioita sivusta katsojan asemassa. Itse olen käynyt osallistumassa perhekonstellaatioon 2 kertaa ja molemmat kerrat ovat olleet mielen räjäyttäviä kokemuksia. Olen saanut niistä suuren avun ja vielä suuremman ymmärryksen itsestäni ja perheeni vaikutuksesta elämääni. Ensimmäisellä kerralla kysyin, miksi jännitän aina kaikkea. Olen ollut aina siis kova jännittäjä ja jännitys on ollut henkisen jännityksen lisäksi fyysistä kehojännitystä, josta ei helposti pysty palautumaan. Tämä on ehkä yksi syy miksi olen kiinnostunut rentouttavista ja koko kehoa ja mieltä hoitavista vaihtoehtohoidoista, jotka ovat erittäin tehokas tapa poistaa kehojännityksiä ja tunnelukkoja. Itse en ole koskaan osannut keksiä selitystä jännitykseni pohjalle. Syitä jännitykseni taustalla on varmasti useita, mutta konstellaatiossa päällimmäiseksi syyksi paljastui isäni isän toiminta. Hän teki avioliitossaan 9 lasta, joista yksi siis isäni ja yksi vauvana kuollut poika. Heidän lisäksi hän tietävästi teki ainakin 3 avioliiton ulkopuolista lasta, joiden isyyttä hän ei koskaan tunnustanut. 2 lapsista on naapurin rouvan kanssa ja jotka ovat kovin isänisäni näköisiä. Yksi lapsi löytyi vasta tänä vuonna, kun serkkuni teki myHeritage DNA testin ja jonka pohjalta paljastui että meillä on yksi tuntematon setä Ruotsissa. Hän on vain pari vuotta isääni vanhempi. Kaksi naapurin kanssa tehtyä lasta ovat samaa ikähaarukkaa isäni vanhimpien sisarusten kanssa. Kaikki nämä kolme henkilöä kuuluvat myös meidän perhesysteemiin, mutta heidät on jätetty sen ulkopuolelle ja evätty osallistuminen perheeseen. Tämä on aiheuttanut suurta jännitystä isäni perheen lapsiin ja sitä kautta lapsien lapsiin jne. Toki tämä johtuu myös isäni isän taustoista, miksi hän toimi vastuuttomasti ja teki avioliiton ulkopuolisia lapsia ja miksi hän ei halunnut niitä tunnustaa omikseen. Mitkä syyt vaikuttivat hänen käyttäytymiseensä ja minkälaisia epätasapainon tiloja hänen sukulinjastaan periytyy. Niihin ei perhekonstellaatiossa menty, vaan riitti, että tunnustimme lehtolapsien olemassa olon ja sen, että hekin ovat meidän perheen lapsia ja heidän äitinsä perheemme jäseniä. Isänisäni taustasta tiedän vain sen, että hänen vanhemmillaan oli lapsia edellisistä avioliitoistaan sekä muutama yhteinen lapsi. Lapsia perheeseen kuului kaiken kaikkiaan 18. He olivat köyhä maatalotalousperhe. Isäni isästä tuli isona kirvesmies. Hän taisteli myös sodassa eikä hän osannut huolehtia raha-asioista, vaan isäni äiti piti niistä huolen. Näiden tietojen perusteella perhetaustoissa on voinut olla ties mitä sisäisiä traumoja, jotka ovat hukkuneet aikojen taakse. Perhekonstellaatiossa todeksi nähty asia alkaa tasapainottaa siitä aiheutuvaa epätasapainon tilaa niin menneessä kuin tulevassakin ajassa ja kaikkien siihen osallisena olevien osalta. Perhesysteemi on aina olemassa oleva rakkauden ja tietoisuuden kenttä, joka on olemassa läpi aikojen ja sukupolvien. Sille ei ole muuta pätevää selitystä, kuin että se on olemassa, kaikki vaikuttaa kaikkiin ja perhekonstellaation avulla sen voi tehdä itselle näkyväksi. Ensimmäisen konstellaationi jälkeen oloni on ollut paljon itsevarmempi ja luottavaisempi. Syy jonka takia hakeuduin perhekonstellaatioon oli siis selittämätön jännitykseni ja tarpeeni saada rohkeutta alkaa yrittäjäksi. Vielä keväällä 2022 ajatuskin yrittäjäksi alkamisesta sai minut lamaantumaan ja sydämeni hakkaamaan. Enkä ollut ollenkaan varma, uskaltautuisinko ikinä tekemään siitä totta. Yrittäjänä kun ei hirveästi kannata lamaantua, jos haluaa palvella asiakkaita, toimia aktiivisesti ja saada yritykselleen näkyvyyttä. Konstellaatio antoi minulle luottamusta omaan elämään ja tehdä elämästäni sellaista kuin itse haluan. Sekä näkemystä siitä, että jännitys on voitettavissa, eikä se määrittele mitä voin tehdä ja mitä en. Konstellaation jälkeen huomasin muutoksen myös poikani käytöksessä. En tiedä johtuiko se siitä, että itse olin rauhallisempi vai siitä, että konstellaation tasapainottava vaikutus näkyi parhaiten hänessä. Koska hänkin on pienestä asti jännittänyt asioita. Tunsi suurta kiitollisuutta konstellaatiota kohtaa, koska viimeinen asia, jonka haluan riippuvan minusta, on se että minä tai perheeni aiheuttaisi jännitystä lapsiini. Haluan olla se epätasapainon katkaiseva lenkki sukupolvien ketjussa. Ja tehdä oman osani, jotta perhesysteemini olisi tasapainoinen. Nähdä asiat sellaisina kuin ne on. Perhekonstellaatio-tilanteesta voit nähdä esimerkin Gwyneth Paltrowin Netflix sarjassa Sex, love & goop, jaksossa 5, Family Constellations. TÄSTÄ linkistä löytyy minuutin pituinen jakson traileri. Hyvä ja ytimekäs kirjoitus sukupolvia ylittävistä taakkasiirtymistä löytyi Anna-lehden arkistoista ja pääset lukemaan sen TÄSTÄ linkistä.
8/18/2022 Energiatukos on kehosi viesti sinulle Karrikoidusti ajateltuna kehon energiatukokset voivat aiheutua mielen rajoitteista, vääränlaisista elintavoista tai kehon pyrkimyksestä kertoa epätasapainon tilasta. Mielen rajoitteista voisi kirjoittaa oman blogitekstin, mutta niitä ovat mm. traumat, kokemattomuus, lyhytnäköisyys tai sukupolvien yli siirtyvä karma, jota ei ole käsitelty pois. Energiatukokset ilmenevät kehossa monin eri tavoin. Ne eivät ole mitään uskomusasioita, kuten monet luulevat, vaan luonnollinen osa ihmisen fysiologiaa. Lievimmillään tunnistat itsessäsi energiatukoksen, jos et pysty tuntemaan itsessäsi jotain kehon osaa. Tähän on olemassa helppo harjoite, jolla voit opetella tuntemaan omaa kehoasia. Makaa hiljaa paikallaan ja käy mielessäsi kehoa läpi aloittaen jalkateristä. Pystytkö tuntemaan jalkateräsi ajattelemalla niitä? Jos et, tällöin olet eristänyt tämän kyseisen osan itsestäsi jostain syystä. Seuraavaksi ajattele pohkeitasi, pystytkö tuntemaan molemmat pohkeet? Entä sääret, polvet, reidet, lantion etuosan, takapuolen? Jatka samaan malliin skannaamalla läpi koko kehon osa osalta sekä etupuolelta, että takapuolelta. Jos et pysty tuntemaan jotain kohtaa kehostasi, kertoo se siitä, että olet eristänyt kyseisen osan itsestäsi. Syitä siihen miksi olet päättänyt tehdä niin (joko tietoisesti tai tiedostamatta) voi olla useita. Eristäminen voi johtua esimerkiksi kehoon säilötystä tunnelukosta, kipu tilasta tällä alueella tai tämän alueen virheasennosta, jotka itsessään taas voivat aiheutua mm. alussa luettelemistani syistä. Näissä tapauksissa keho eristää osan itsestään, jottei tuntisi siihen liittyvää kipua ja tuskaa ja oleminen tuntuisi taas hyvältä. Energiatukokset ovat aina kehosi viesti sinulle siitä, että jokin asia ei ole nyt kunnossa ja tähän asiaan pitäisi nyt kiinnittää enemmän huomiota ja tehdä sen hyväksi jotain.
” Kaksi nuorta kalaa ui yhdessä. Niitä vastaan tulee vanhempi kala. Se nyökkää ja sanoo; Huomenta pojat, millaista vesi on tänään? Nuoret kalat uivat vähän matkaa, sitten toinen kääntyy ja kysyy toiselta; Mikä ihmeen vesi?” -David Foster Vakavimmillaan energiatukokset aiheuttavat kehoon sairauksia ja pakottavat henkilön tunnistamaan tämän osan kehossaan ja huomioimaan, että nyt kaikki ei ole kunnossa. Yleisimmin ihmiset tunnistavat energiatukoksen itsessään, kun jokin kohta kehosta menee jumiin, jotain kohtaa särkee tai jokin kohta ei toimi kunnolla. Myös kehossa näkyvä virheasento kertoo, että nyt kaikki ei ole niin kuin on tarkoitettu. Tässä kohtaa shiatsusta ja vyöhyketerapiasta on vielä paljonkin hyötyä kehon saamiseksi kuntoon. Kehon alueita ja pisteitä käsiteltäessä kivun tunne voi olla hyvinkin voimakas ja viiltävä. Hoidot perustuvat systemaattiseen hierontaan ja pisteiden painelemiseen, kunnes kivun tunne häviää ja olo helpottuu. Tällöin energia pääsee taas kiertämään vapaasti kehossa ja keho ja mieli rentoutuu. Energiahoidolla on myös mahdollista saada sama vaikutus kuin vyöhyketerapialla tai shiatsulla, mutta jos ihminen on todella tukossa tai ei tunne mitään, energialla avaaminen on todella hidasta. Tällöin mekaanisesti avaaminen (painelu/hieronta) on nopeampi tapa avata tukoksia.
Erittäin hyvä keino purkaa itse omia energiatukoksia on tutkitusti kiitollisuus, joka on todistetusti energian vapain muoto. Tästä aiheesta voit lukea yksityiskohtaisemman analyysin Jalon blogista, johon voit klikata itsesi TÄSTÄ. Linkki on jaettu hänen luvallaan. |
Arkisto
May 2024
Kategoriat |